Loistava laite, mutta..Arvosana 4/5
Ostettu toiseksi Rompleriksi vanhemman Yamaha Motif ES:n kaveriksi. Rahoilleen saa kyllä silleen vastinetta että tähän on tungettu mukaan kaikki mahdolliset Rolandin saundit maan ja taivaan väliltä. Osa saundeista hieman kliinisemmän oloisia, mutta niitähän voi itse halutessaan jälkikäteen ruvettaa. Bassosaundit sekä bassorummut eivät tunnu yhtä syviltä taikka vahvoilta kuin Yamahassa, mutta vastaavasti osa supernatural -saundeista taas erittäin hyvän kuuloisia. Plussaa ”syntikoista”
Pääpiirteissään erittäin pätevä vehje, mutta potentiaalisen ostajan on syytä huomioida yksi erittäin iso puute: Roland on onnistunut kämmäämään pianosaundien äänittämisen pahemman kerran - stereona yllättävänkin hyvältä kuulostavat ja kauniisti soivat pianosaundit lässähtävät täysin kasaan monona toistettaessa. Valmiiksi monona olevia pianoja toki myös löytyy, mutta valitettavasti kaikkein parhaimman kuuloiset painot jäävät auttamatta käyttämättä, ihan vaan koska oli kappale mikä tahansa niin väistämättä se tulee jossain monona joskus soimaan. Tämä on sen mittaluokan virhe ettei voi kuin ihmetellä miten on laite voinut tällaisenaan päästä tuotantoon.
Silti, kun pianoa tarvitsee niin onneksi löytyy ihan käytettävää mono-versiota, mutta esim konserttikäyttöön en voisi lainkaan suositella.
Siltikin 4/5 tähteä kertonee siitä että vaikka piano-kämmin lisäksi löytyy muutamaa pikku moitetta, niin muuten laite saunassa loistavalta. Ja missäpä laitteessa ei jotain parannettavaa olisi.