Kokemukset ja arvostelut
50 tuotearvostelua, sivu 1 / 3
Toimivat langattomat kuulokkeet.
Jo vuosia käytössä olleet kuulokkeet, joita minulla on ollut jopa kolmet. Näistä kolmesta kahdet ovat vieläkin käytössä 6-vuoden jälkeen. Yhdet jouduin poistamaan pannan hauratumisen ja kuulokkeiden pehmusteiden rappeutumisen takia. Tosin kuulokkeet olivat päivittäisessä käytössä.
Kuulokkeet ovat mukavat päässä ja äänen laatu on hyvä. Ajan myötä tosin muutamassa vuodessa ladattavat patterit heikkenevät, mutta tämä ei paljoa haittaa sillä voit käyttää kuulokkeissa tavallisia AAA-paristoja (myös ladattavia). Kantamaa kuulokkeilla on 20-30 metriä, riippuen mitä lähettimen ja kuulokkeiden välissä on. Akun / paristojen kesto on riittävä ( en osaa valitettavasti sanoa tarkemmin kesto aikaa, mutta useamman päivän jos käytät niitä n. 6h päivässä.)
Hyvä puoli on myös, että useammat kuulokkeet omistaessasi, molemmat voivat kuunnella saman taajuuden lähettimiä.
Ajan myötä kuulokkeiden pehmusteen "nahkainen" päällys alkaa rapistua, mutta pehmusteet ovat käyttökelpoiset ilmankin niitä. Pannan hihnan elastinen osuus alkaa myös venymään ja menettää toimimuutensa, jolloin kuulokkeen laskeutuvat alemmas. Näiden vikojen takia jouduin luopumaan yksistä.
Kolmas ongelma kuulokkeissa on niiden langattomuuden FM-taajuus joka on kuitenkin 2-kanavainen. Syy miksi minulla on kuulokkeita monia...on, että yhdet tulivat ystävältäni, joka ei voinut niitä käyttää, koska naapurustossa oli ilmeisesti vastaavanlaiset ja nämä kuulokkeet nappaavat vastaavanlaisia signaaleja lähistöltä. Tällöin alat kuulla toisten lähetyksiä ja menetät omasi. Itsekkin olen naapurustossani pihamalla ollessani kantaman rajalla, yhtäkkiä kuullut muualta tulevaa musiikkia.
Kaikki tämä huomioon ottaen, kuulokkeet ovat silti loistavat ja käytän niitä edelleen lähes päivittäin.
Epe35–44vSony langattomat kuulokkeet
Ostin kahdet kuulokkeet ja molemmat toimivat yhdellä lähettimellä. Kuulokkeet ovat hyvät, eivätkä ota paljon häiriötä muista signaaleista.
Eikku65 tai yliHintaansa nähden hyvät kuulokkeet
Näissä on se mitä kaipasinkin eli latauspistoke jonka johto voisi tietysti ihan hiukan pitempikin olla.
Kyllästyin "tarjoamaan" toisen merkin kuulokkeita lataustelakkaan , kontakti ei ottanut onnistuakseen sitten millään.
Nyt on lataaminen monta kertaa helpompaa.
Ja kantama näissä on parempi , ei ole sidottuna samaan huoneeseen.
Pientä räpellystä äänen laadussa aika ajoin mutta pääasiassa kaikki hyvin.
Olen tyytyväinen varsinkin kun katsoo hintaa.
Sonifan55–64vErittäin herkästi ottaa häiriötä
En tiedä miksi, mutta erittäin herkästi ottaa häiriötä kaikesta ja kohisee ymymyn.....
Pete_35–44vEasy to use!
Easy to use and acceptable quality for this price.
Brian7635–44vHyvä äänen laatu
Kevyet ja hyvin päässä istuvat kuulokkeet. Ei häiriydy naapurit yllä kun kuuntelen musiikkia.
Kaitsu 41Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comsusi
Osti tuotteen MDR-RF811R noin vuosi sitten ja sain takuuna uuden. Kumpikaan ei ole toiminut sekuntiakaan
reijo17Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comOK kuulokkeet peruskäyttöön
Hintaisekseen oikein hyvä tuote. Itse käytän lähinnä podcastien, uutisten tms. kuunteluun samalla kun puuhaan muuta talossa, esim. tiskaus/siivoaminen/elektroniikan korjailu. Omasta mielestäni äänenlaatu ei oikein riitä musiikin kuunteluun, mutta vertailukohtana on n. 500€ kuulokkeet/kuulokevahvistin -setup.
huccis35–44vPerustason kuulokkeet.
Tuollaiset kuulokkeet on ollut nyt käytössä jo hieman päälle vuoden ajan. Peruskäytössä toimii ihan mukavasti. Itse hankin nuo kuulokeet kahdesta syystä. Tärkein syy oli langattomuus, mikä on näissä kuulokkeissa ehdoton plussa. Toinen syy oli unettomuuden hoitaminen. Unettomuuden helpottamiseksi kuuntelen ASMR-videoita, joissa "kuiskaillaan" hyvin hiljaa. Ongelmaksi muodostuu se, että noista kuulokkeista katkeaa virta, kun äänet ovat hiljaisia. Se on äärinmäisen ikävä ominaisuus. Tulevaisuudessa täytyy sijoittaa rahat kuulokkeisiin, jotka toistavat myös ne kaikkein hiljaisimmatkin äänet.
Peruskäyttäjälle nämä ovat kuitenkin ihan kelvolliset langattomat kuulokkeet. Eivät ole myöskään hinnalla pilattu.
ElmeriM, 35–44vHienot ovat
Hienosti toimivat. Välillä vähän bluestuutissa häikkää, mutta se kai kuuluu asiaan. Käy hyvin päähän. Ainut miinus on kuulokkeiden akun latauspiuhan lyhyys, mutta ei se niin vakava puutos ole. Joku pikku teline kuulokkeille sopisi myös kivasti pakettiin.
AlPuM, 25–34vPätkii
Kuulokkeet pätkii koko ajan, vaikka akku on täyteen ladattu. Kanavan vaihto ei auta. Ottaa helposti häiriötä muista olohuoneen laitteista. Lähettimen johto niin lyhyt, että sitä ei voi sijoittaa kauemmas muista laitteista. Kadun ostosta.
Mävaan35–44vWanahan mallin tukevat kelpo peruskuulokkeet!
Mun käyttöön, eli öisiin musankuunteluihin + elokuvien katsomiseen just hyvät, ehkä vähä painavat, mutta hyvät on pehmusteetkin. Akun lataus pitkähkö, mutta virtaahan riittää sitte muutamaan katselu/kuuntelu-sessioon, nou problemo.
Hyvä hinta-laatusuhde, takuutakin taisi olla kivasti 2 vuotta.
MattiM, 45–54vHyvää edullisesti!
Hinta-laatusuhde mainio, ja kuulokeliitäntä-mahdollisuus välttämätön!
matti52Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comAjaa asiansa
Epämukavat päässä. Tuntuvat huterilta ja painaa korvaa. Tolkuton kohina, eikä äänikään ole kummoinen. Halpa hinta ja langattomuus plussaa. Hinta tuntuuja kuuluu. Mutta ajaa asiansa siinä käytössä missä on. Aktiiviseen käyttöön ei voi suositella.
TjTj35–44vkäypänen tuote
Hinnaltaan varsin laadukas tuote.Latausasemaan tottuneena ei tahdoaina muistaa panna lataukseen tai sitten irroitaa siitä käyttöönottaessa.
hiljaisuusM, 65 tai yliIhan OK
Pätkii välillä. TV:n ääni pitää olla aika kovalla, että toimii
MakeM, 55–64vLaatu sony-kuulokkeet
Pidän näistä paljon. Sopivat hyvin korville ja blokkaavat ulkoäänet suhteellisen hyvin. Alaäänet toistuvat todella hyvin. Parhaat kuulokkeet mitä on ollut. Lisäksi tuo kuulokkeiden lataus johdolla on mielestäni parempi kuin kuulokkeiden istuttaminen lataustelineeseen koska lateustelineessä saa aina sovitella "just kohdalleen" kun taas johdon voin selkeästi laittaa kiinni. Suosittelen.
sony-manM, 45–54v3/5
Plussat:
- Ladattava patteriakku kestää melko hyvin
- Laadukkaat ladattavat AAA-paristot kestää käyttöä todella pitkään (esim, Panasonic Eneloop)
Miinukset:
- Isompi päiselle todella kiristävä tukipanta
- Ottaa helposti häiriötä muista laitteita, kuten älypuhelimista...
- Laturin piuha erittäin lyhyt (n. 30cm)
- Äänenlaatu perus stereo, eli ei mikään kovinkaan hyvä musiikin kuunteluun. Muuhun käyttöön ihan riittävä.
J-P P35–44vHyvät kuulokkeet mm. TV:n katselun avuksi
Ihan mukavan oloiset, sopivan kevyet ja laadukkaat langattomat kuulokkeet. Helppo ja selkeä käyttöönotto ja ohjeet. Äänivaikutelma ja -maailma hyvää tasoa. Kiva katsella ja kuunnella TV:tä näillä, eipä häiritse muita!
Ripa2155–64vEipä toiminut lainkaan.
Ostimme vaimon kanssa kahdet. Molemmat ottivat häiriötä ja surisivat ja kohisivat niin että palautimme tuotteet. Eivät vakuuttaneet millään tapaa.
Antti134Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comRADIOTAAJUUS KUULOKKEET
Tilasin nämä Sonyn kuulokkeet Verkkokaupasta, kun kyllästyin ainaiseen kuulokkeen johtoon musiikkilaitteistoni lähettyvillä. Nyt voin liikkua vapaasti musiikinteko nurkassani urkujen ja miksauspöydän ja tietokoneen lähettyvillä ilman häiriötekijöitä. Kuulokkeet toistaa äänet häiriöttömästi, vaikka toiseen huoneeseen, eivätkä paina korvallisia pidemmänkään kuuntelujakson aikana. Käytän kuulokkeita eri äänilähteillä vaihtamalla vain tulojohdon eri laitteesta lähettimeen. joka on kiinteästi kiinni lähellä mikseriä ja muita äänilaitteita. Suosittelen ehdottomasti henkilölle joka tarvitsee vapaata liikkuvuutta, näitä kuulokkeita, en ole vielä löytänyt moitittavaa.
penax54M, 55–64vPerus langattomat
Hyvät langattomat kuulokkeet vaikkapa television katsomiseen muita häiritsemättä. Helppo ottaa käyttöön. Lataus ja lähetinyksikön liitin television kuulokeliittimeen.
SkauteM, 35–44vLoistavat kuulokkeet
Omistan kyseisiä kuulokkeita jopa kaksi, jotka ovat olleet vuosia ja nyt tuli ostettua kolmannet. Sen verran hyvät ovat.
Kantomatka on kiitettävä ja kuulokkeet pääsä voi hyvin tehä pihalla hommia, tai hakea postin. Kätevintä kuulokkeissa on se, että kun kuulokkeiden oma 2x AAA-akku käy vanhaksi ja ei toimi kunnolla kuulokkeissa pitkän käytön jälkeen, voit käyttää täysin normaaleja AAA-paristoja tarvittaessa, tai ostaa erilliset ladattavat AAA-akkuparistot. Kuulokkeet ovat mukavat päässä ja toistavat äänen hyvällä laadulla. Kulokkeiden pehmusteet on myös helppo ottaa pois ja pestä.
Ainut negatiivinen asia mikä tulee mieleen on se kun on käyttänyt kuulokkeita melkeen koko päivän (puhutaan että kuulokkee ovat olleet päässä 6+ tuntia), niin mukavalta tuntuva panta alkaa pikkuhiljaa painaa päälakea ikävästi.
EpeSami25–34vLangattomat TV-kuulokkeet Sony
Hei,
Tosi pehmeät korville ja sopivat päähän. Vähän vaikea yhdistelmä liittää virtaan ja kiinteä antenni, mutta todella
hyvät ainakin minun päähän. Eivät paina korvia monen tunnin jälkeenkään!
Rahan arvoiset kuulokkeet.
Jarlin55–64v