Kokemukset ja arvostelut
105 tuotearvostelua, sivu 1 / 5
Hyvä ääni
Todella hyvä ääni ,mutta aika iso kokoiset. Akku ketää hyvin ainakin mitä oon nyt käyttänyt.
JanuskaArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comAkkukesto pienenee nopeasti
Kolmen vuoden käytön jälkeen akkukesto on enää 30 minuuttia vasemalla ja 65 minuuttia oikealla puolella vastamelutoiminto käytössä.
PystyhirsiErittäin hyvät vastamelunappikuulokkeet
Vastamelu toimii erittäin hyvin, käytän näitä lähes aina julkisissa liikennevälineissä. Pysyvät ainakin minulla hyvin korvissa ja äänenlaatu on erinomainen. Yksi parhaista ostoksista kun tulee käytettyä niin usein ja vastamelu todella parantaa elämänlaatua kun ei tarvitse kärsiä metelistä turhaan.
Ainoa miinus on, että jos puhut näiden kanssa puheluita esimerkiksi kaupungilla, autojen/liikenteen aiheuttama taustamelu kulkeutuu todella voimakkaasti kuulokkeiden mikrofonin kautta vastapuolelle. Eli se, jonka kanssa puhut puhelua, ei välttämättä saa puheestasi mitään selvää kun kuulokkeet nappaavat myös kaiken ympäriltä tulevan metelin toisen kuunneltavaksi ja nautittavaksi. Tämä tosin saattaa olla myös muiden nappikuulokkeiden ominaisuus, en ole varma? Mutta todella ärsyttävää kuitenkin.
Sisätiloissa puhelut paljon helpompia, koska taustameteliäkin on vähemmän, varsinkin omassa kodissa. Ja ulkonakin jos pitää näitä nappeja pipon alla niin silloinkin taustamelu vähenee vastapuolelle. Vastamelu muuten kytkeytyy ainakin minulla puheluiden ajaksi pois ja vaihtuu ambient soundiin. Tätä en ole osannut mistään vaihtaa, enkä tiedä pystyykö.
nappikuulokekauppaa25–34vHuono akunkesto, muuten hyvät
Sain joululahjaksi 9kk sitten ja kuulokkeiden akku kestää 1h20min vaikka myyntitiedot lupaa +4h musiikin kuuntelussa. Mujen hyvät. Äänenlaatu on hyvä ja vastamelu toiminto toimii hyvin. Ehkä vähän isot (kömplelön näköiset), mutta ovat pysyneet hyvin korvissa.
Mimmi1993Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comKaikenpuolin hyvä, akku on vaihdettavissa
Olen ollut tyytyväinen, vastamelutoimintoa lukuunottamatta, joka vaimentaa ehkä 6 dB.
Olin käyttänyt vasenta kuuloketta (oikea korvani on lähes kuuro, kiitos SA int) päivittäin ehkä 8 h/päivä noin 24 kk, kunnes sen akku oli lopussa.
Mutta ei hätää, akku sisällä on Varta CP1254 A3 3.7V, jollaiset sain ostettua patareid.ee kautta, noin 12 euroa kappale. Akun vaihtaa noin 3 minuutissa, ohjeita löytyy esim. youtubesta. Kuulokkeen saa avattua saumasta kynnellä tai mieluummin vaikka Iphonen akun vaihtokitin muovikiiloilla. Lisäksi tarvitsee todella pienen ristipääruuvimeisselin. Pientä näpertelyä ja aikanaan 249 euroa maksaneet kuulokkeet ovat kuin uudet.
Akku vaihdettu65 tai ylitoimii
morot . jatkoa aikaisempaan . eli hyvä tuote . meikäläisen käytössä akku kestää näköjään viikkoja . sit kun oppii käyttämään käytön akaisia näpäytyksiä niin muitten kuuleminen helpottuu . puhelin keskustelussa toinen kuulee ääneni hyvin . kovalla tuulella tulee suhinaa , mutta harvemmimpa näitä ulkona käytän .
lordipotta55–64vhyvät ovat
äänen laatu ok , ei mitään häiritsevää korostusta . hälyn vaimennus sen verran hyvä että töissä kun otan napit korvista yllätyn kuinka kova meteli onkaan . jokin automatiikka vaihtoi kokoajan melunvaimennusta kunnes löysin sen ja poistin käytöstä . mutta näin meluherkälle oiva apu työpaikalla . vaikka on vanha malli niin 99€ hintaan loisto ostos . tulin näistä iloiseksi. pienimmät sovitteet olivat sopivat . pysyvät hyvin korvissa . käyttöönotto helppo .
Lordipotta55–64vLenkille ja töihin
Pysyy pidemmälläkin matkalla päässä, äänen laatu mielestäni todella hyvä. Myös äänikirjat toimii. vastamelun ja sen on/off toiminnallisuus helppoa. "Asennus" helppo.Ei mitään huonoa sanottavaa.
Kuulokepa25–34vHyvä ostos
Oikein hyvä äänen laatu ja sovelluksella hyvin muokattavissa omiin mieltymyksiin ja musiikkigenreen sopivaksi. Mukavat korvilla pitkilläkin kuuntelurupeamilla.
_Kari_Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comKaikin tavoin toimiva
Äänen laatu on erinomainen! Testasin kuntosalilla juoksumatolla: toimi hyvin! Vastamelutoiminto on toimiva.
alefer55–64vMahtava äänenlaatu
Todella erinomaisella äänenlaadulla olevat kuulokkeet. Mukana tulee sovitteita riittävästi saadakseen kunnollisen istuvuuden näille.
PerämetsäArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comMeni rikki
Ostin tämän noin 2kk sitten ja ne meni rikki melkee heti
OnzkaArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comPieni pettymys
Ostin kuulokkeet lähina Handsfree käyttöön, en niinkään musiikin kuunteluun. Äänenlaatu siis on huippuhyvä musiikkia kuunnellessa ja sovellus toimii hyvin sekä mahdollistaa paljon muokkauksia ja ohjelmointeja kuulokkeille. Akut kestää todella hyvin ja sovellus näyttää kotelon sekä molempien kuulokkeiden virran, sekä myös kuuloke ilmoittaa käyttöön otettaessa akun kapasiteetin. Miinusta täytyy antaa ainoastaan siitä mihin itse ostin kuulokkeet, eli handsfree käyttöön. Puhelussa toimii hyvin muuten, mutta ottaa häiriötä aivan järjettömästi kaikesta ympärillä tapahtuvasta ja esimerkiksi autolla ajaessa kaikki töyssyt ja kuopat kuuluu rätinöinä puhelussa, eli jos ajat vaikka mukula kivillä niin kuulet itse pelkkää rätinää ja vastapuoli niin järjetöntä rätinää että puhelu on pakko lopettaa. Olen kokeillut eri asetuksilla, vastamelut ja ympäristöäänten säätö, kohinan vaimennus, mutta ei vaikutusta. Jos siis kuuntelet vain musiikkia jne. On loistavat kuulokkeet. Muista kuulokkeista ei ole kokemusta, ovatko myös niin häiriöherkät puheluissa..
Salaine35–44vToimii erinomaisesti
Täydellistä. Äänenlaatu todella hyvä ja sopii täydellisesti korvaan.
JonskaArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comSony Langattomat WF-1000XM3
ostin kaksi viikkoa sitten, liian isot korvasuojat, nyt olen saanut toiset jotka mahtuvat korviin niin voin käyttää.. Liian koeketusherkät.
tjkjArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comHuollon jälkeen erinomaiset
Kun ostin nämä vastamelukuulokkeet ääni oli erinomainen mutta sopi vain musiikin kuunteluun. Käytin huollossa ja sen jälkeen myös mikrofoniääni on hyvä.
KariH61Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comKaikki, mitä toivoin!
Olin huomannut nämä julkistuksensa aikaan ja nyt, kun hinta oli vähän tippunut, ostin omaksi.
Hienot ovat! Äänen laadussa ei ole valittamista. Vastamelutoimintoa en ole kokeillut/juuri tarvitse. Pääkäyttö on läppärin tai iPad Pro:n kautta videoneuvottelut.
Vaatii oman sovelluksen asennuksen mobiililaitteelle, mutta tuon jälkeen siitä ei tarvitse välittää, eli toimivat kuten muutkin Bluetooth-kuulokkeet.
Paritus useampaan kuin kahteen laitteeseen ei kuulemma (netti sanoo) toimi, joten tämä on hyvä tiedostaa hankkiessaan. Liittämiseen Maciin ei ollut ohjeita, mutta verkosta löytyi ja helposti meni läpi.
asko45–54vHuikea äänenlaatu ja akun kestävyys
Tyytyväinen ostokseeni jonka ostin toukokuussa. Hinta laatu suhde kohdallaan!
TaimeyyArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comTodella laadukkaat ja hyvät kuulokkeet
Ostin nämä syyskuussa 2019, koska silloiset käyttämäni galaxy buds kuulokkeet eivät vastanneet koviin odotuksiin ja pysyivät melko huonosti korvissa.
Aluksi nämäkin tuntuivat huonoilta minun kummallisen mallisissa korvissani, mutta kun sain oikean tulpan vaihdettua kärkeen, niin nyt nämä ovat edelleen ainoat napit, joita voin käyttää päässä vaikka koko päivän ilman ongelmia.
Kaksi vuotta lähes jokapäiväistä käyttöä lukuunottamatta muutamaa kertaa, kun olen onnistunut hukkaamaan kuulokkeet, eivät ole juurikaan huonontaneet akun kestoa. Olen tehnyt erilaisia töitä sinä aikana, kun olen kuulokkeet omistanut ja varsinkin yövuorossa vain toista kuuloketta korvassa pitäen ja äänikirjaa tai podcastia kuunnellen, on akku kestänyt lähes koko työvuoron ajan eli noin kuudesta seitsemään tuntia.
Molempien ollessa korvissa ja taustamelunpoiston ollessa päällä akku kestää silti yli viisi tuntia edelleen. Ja volume on yleensä aika lähellä tappia. Akunkesto on siis omassa käytössä ollut moitteeton.
Äänenlaatu ja taustamelun poisto ovat tämän kokoisessa napissa oikein hyvät myös. En oletakkaan sen olevan samaa tasoa, kuin esim Bosen Quiet Comfort II kuulokkeet, joita käytän toisina kuulokkeina.
Huonoja puolia löytyy tietysti myös kahden vuoden ajalta. Joskus yhdistäminen ei ota onnistuakseen ja joskus yhteys taas katkeaa juuri kriittisellä hetkellä puheluun vastatessa. Välillä ääni saattaa pätkiä hieman ja ohjelmiston päivittäminen on ollut turhauttavan hidasta.
Olen testaillut monia nappikuulokkeita ja muutamat halvemmat näiden jälkeen ostanutkin, mutta edelleen huomaan aina palaavani näiden pariin. Täytyy varmaan ostaa tuo XM4 pari seuraavaksi kunhan vähän halventuvat. Itse maksoin näistäkin melkein tuplasti tämänhetkisen hinnan. Jos näillä mentäis vielä vaikka vuosi niin olisin hinta-laatu suhteeseen todella tyytyväinen ja saattaa olla, että yksi tähti läpsähtäisi lisää.
Jonkkeliina25–34vToimivat hyvin
Paikaltaan lähtö liikkeelle aiheuttaa katkoksia kuuntelussa
SoppakokkiArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comNo happy with them
I bought it like year ago and now I feel the headphone sound not like before not clear.
And when I talk in phone the mic so bad
BilalaltamimiArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comHyvät hinta laadulta!
Noise noise works the way it should and ambiend sound. The mobile phone app works quickly and doesn't have to fight with these.... Works!!!!
Kerkko84Arvostelu kirjoitettu sivustolla sony.comSony
Muuten hyvät, mutta "omat taustamelut" kuuluvat puhelun läpi selkeästi. Sopivat itselle hyvin ja pysyvät kiinni. Äänenlaatu todella hyvä ja riittävän selkeä
Käyttäjäville35–44vPettymys
Ostin noin kuukausi sitten, koska olin tyytyväinen sankakuulokkeisiin jotka omistan. Nämä olivat kuitenkin pettymys. Akku kestää hyvin, mutta latauksessa ongelmia. Nappikuulokkeet eivät aina ala latautua kotelossa ja jos kotelon virta on alle 10% lataus ei ala ollenkaan.
Välistä ääni myös pätkii, ilmeisesti vastamelu asetuksen vaihtuessa. Lisäksi vastamelu-toiminto on varsin tehoton.
Napit ovat isot ja ne pysyvät huonosti korvissa.
TeroEArvostelu kirjoitettu sivustolla sony.com