Kokemukset ja arvostelut
6 tuotearvostelua
Monipuolista tekemistä lapsille
Sekä 7 että 3 vuotias jaksavat leikkiä noilla pitkään. Tosin hieman vaikeita pienemmille, mutta osa palikoista soveltuu heillekin.
jamo45–54vMonenikäisten suosikki
Hankin paketin joululahjaksi perheen esikoululaiselle tytölle, mutta näiden kanssa ovat viihtyneet hänen lisäkseen niin 12v poika kuin nelikymppinen isäkin. Myös vierailulla käynyt 3v sukulaispoika leikki näillä innoissaan, kun isommat hänelle ratoja rakensivat.
Helppo rakentaa ja erilaisissa radoissa vain mielikuvitus on rajana. Aika pian hankittiin toinen 105 palan laatikko, jotta rakennelmista saa vieläkin isompia.
Tanju35–44vIhan ok ja hinta-laatusuhteeltaan toimiva
Ei laadun puolesta parasta, aika heiveröisen oloista. Rakennelmia pystyy tekemään kuitenkin kuten mallit näyttää. Rakenneltu nyt muutamaan otteeseen, 5-8 vuotiaat rakentaneet, laadusta huomaa että ei pienimmälle helpointa. Ei kuitenkaan hinnalla pilattu, joten siinä suhteessa ok.
PetraPalautukseen meni
Paketissa ei ollut minkäänlaisia ohjeita rakenteluun ja magneetit pysyivät huonosti toisissansa kiinni. Kun jonkun rakennelman sai tehtyä ja käsi hieman hipaisi niin rakennelma kaatui. Palautukseen meni joulupukin lahja.
Hanna25–34vAktivoiva lelu
Mielenkiintoinen niin lapselle kuin aikuiselle. Hyvää yhteistä tekemistä, silmä-käsikoordinaatiota kehittävää
Lelujalapsosille25–34vHauskaa tekemistä
Ostin tuotteen, koska 9-vuotias poikani tykästyi lomapaikassa magneettisiin rakennuslevyihin. Eivät olleet samaa merkkiä, mutta kuvauksen perusteella ostin tämän tuotteen.
Poika on tykännyt kovasti! Magneeteista on helppo rakentaa melko kestäviäkin rakennelmia ja palloja on kiva kuljettaa kouruja pitkin erilaisten sokkeloiden läpi. Ostin tähän kaveriksi vielä samaa sarjaa olevan pienemmän setin ja ovat yhdessä erinomainen kokonaisuus.
Lioness8635–44v