Melko hyväArvosana 4/5
Reilun puoli kuukautta ollut nyt päivittäisessä käytössä, ja hyvin toimii. Pressopannuun, perus suodatinkeittimeen sekä Krupsin espressokeittimeen on jauhettu. Ainakin tälle kyseiselle espressokeittimelle riittää aivan mainiosti tämä mylly - ei edes pienimmällä asetuksella tarvitse käyttää!
Staattista sähköä kyllä poroihin tulee, mutta sen saa hallittua kun suodatinpaperin kostuttaa etukäteen. Terässäiliö on mukava käyttää, ja lisäplussa vielä siitä, että mylly jauhaa myös ilman astiaa - esimerkiksi suoraan espressokeittimen suodattimeen.
Ajastin on ihan kiva. Mittaan vain sillä kertaa tarvitsemani määrän papuja säiliöön jauhettavaksi, joten ajastimen ansiosta myllyn vieressä ei tarvitse seisoa vahtimassa, vaan se sammuu itsestään kunhan aikaa on säädetty sopivasti. Myllyä saa ajettua myös manuaalisesti, joko napista päälle ja pois, tai sitten pitkään painamalla vain sen aikaa kuin sormi on napilla.