Sain kokeiluun B&W Px7 S2e kuulokkeet ja olen niihin hyvin tyytyväinen. Kokeilin niitä sekä läppärin että puhelimen kanssa.
Fyysiset ominaisuudet
Ulkomuoto
Kuulokkeiden kupin muoto on suorakulmainen pyöristetyillä kulmilla, mikä sopii parhaiten meidän taloudessamme. Pehmusteen pintamateriaali on kumisen tekonahkamainen, joka on kestänyt muutamat kaltoin kohtelut kynsien raapaisuista jälkiä jättämättä.
Kuulokkeet tuntuivat päätä vasten aika mukavan napakoilta, pysyen tukevasti paikoillaan myös pään kallistuessa katseen mukana. Napakkuus on hyvä tiedostaa, sillä kuulokkeiden väärä asento päässä tai korvilla voi tuntua korvilla pidemmän käytön yhteydessä.
Painikkeet
Kuulokkeita on helppo säätää ja niistä löytyy neljä painiketta: kaksi korottamaan ja laskemaan äänen voimakkuutta, yksi median tai äänen pysäyttämiseen tai jatkamiseen, sekä viimeinen vaihtamaan eri vastamelu moodeja. Lisäksi nappien sijoittelu ja pinta auttavat löytämään oikeat painikkeet helposti.
Vaikka erillistä mikrofonia ei ole, on äänenlaatu ollut muiden keskustelijoiden mielestä selvä. Jäin kuitenkin kaipaamaan mikrofonin mykistyspainiketta, jonka puuttuminen pakottaa aina koneen ääreen keskusteluiden aikana.
Toimintakyky
Bluetooth
Langattomien kuulokkeiden Bluetooth ominaisuus toimii hyvin, mutta vaikka kuulokkeet on mahdollista yhdistää moneen laiteeseen samanaikaisesti, suosittelen vain yhden yhteyden käyttämistä kerrallaan. Itse kokeilin pitää Bluetooth yhteyttä sekä läppärin että puhelimen kanssa samanaikaisesti, jolloin kuulokkeet päästivät läpi vain yhden laitteen äänet ja vaihtaminen laitteesta toiseen aiheutti välillä harmaita hiuksia. Myös eri laitteiden tapahtumat häiritsivät toisiaan, esimerkiksi puhelimen sammuttaminen pysäytti kuunneltavan musiikin läppäriltä.
Yksinään videoiden ja musiikin äänenlaatu on hyvä ja selvä, kuitenkin raskaammassa käytössä voi ilmentyä ongelmia: esimerkiksi samanaikainen ryhmäpuhelu videota pyörittäessä voi aiheuttaa ongelmia äänen kanssa. Huomasin myös kuulokkeiden äänen voimistuvan aloittaessani ryhmäpuhelun.
Vastamelu
Kuulokkeilla on kolme eri moodia: vastamelu, läpipäästävä ja sammutettu.
Vastamelu ominaisuus on erittäin hyvä ja olen erittäin tyytyväinen siihen. Normaali puhe viereisessä huoneessa (tai joskus jopa samassakin huoneessa) ei kuulu läpi muutoin kun hyvin hiljaisena muminana.
Vastavuoroisesti ääni ei myöskään karkaa pitkälle kuulokkeista, mikä on nipottaville kanssaeläjilleni erittäin hyvä asia.
Läpipäästävä ominaisuus on myös hyvä, sillä kuultava ääni on melkein kuin ilman kuulokkeita. Kuitenkin omaisuuden huonona puolena on jatkuva pieni suhina.
Mikrofoni
Mikrofoni on hyvä eikä tunnu poimivan paljoa ekstraa. Esimerkiksi ryhmäpuhelun aikana muut eivät kuullet ruokailuni ääniä ollenkaan mikrofonin ollessa kytkettynä, silti puheeni he kuulivat selvästi.
Mikrofonin kytkentäpainike kuulokkeissa olisi silti toivottu ominaisuus.
Akku
Omassa päivittäisessä käytössä akun kesto oli helposti yli kaksi vuorokautta. Kuulokkeet varoittavat kun akkujen varaus putoaa alle 9%, joka omassa käytössä riitti vielä noin kolmeen tuntiin. Latauksen kesto käytön aikana täyteen akkuun oli noin tunti.
Sovellus
Kuulokkeet toimivat hyvin myös ilman sovellusta, mutta sovelluksen avulla voi säätää helpommin äänenlaatua itselleen sopivammaksi.
Sovelluksessa voi myös mm. säätää automaattisen musiikin pysäytyksen kuulokkeita nostettaessa korvilta. Vaikka minusta ominaisuus on kiehtova, se tuntuu olevan turhan aggressiivinen jopa "low" asetuksella: toiminto pysäyttää musiikin jos liu'utan toisen sangoista korvani taakse.