Monipuoliset kuulokkeet erinomaisella äänelläArvosana 4/5
Olen käyttänyt näitä kuulokkeita nyt vajaat kolme viikkoa, ja niiden käyttöönotto sujui nopeasti, sillä ne yhdistyivät helposti iPhoneni kanssa. Kuulokkeiden äänenlaatu on erityisen hyvä musiikin kuuntelussa. Ääntä voi säätää kotelosta tai sovelluksesta musiikkityylin mukaan. Olen käyttänyt aiemmin reilu vuoden verran Tour Pro 2 -mallia, josta olen pitänyt paljon, mutta tähän uuteen malliin on tuotu lisäominaisuuksia ja parannuksia. Esimerkiksi kotelo toimii telakkana, jolloin kuulokkeet on helppo liittää suoraan tietokoneeseen ilman Bluetooth-säätöjä. Lisäksi kotelosta näkee sekä kuulokkeiden että kotelon akun tilan yhdellä silmäyksellä. Muuten en koe, että kotelo tarjoaisi merkittävästi lisäarvoa minulle, sillä kaikki säädöt voi tehdä myös sovelluksessa.
Tämä malli vaimentaa taustamelua edeltäjäänsä paremmin ja siinä on uusi ominaisuus, joka hiljentää kuulokkeet, kun itse alkaa puhua. Puheluissa kuulokkeet ovat toimineet erinomaisesti, vaikkakin muutaman kerran ääni on pätkinyt. Kuulokkeisiin on ollut helppo puhua myös lenkkeillessä, ja akun kesto on ollut hyvä, sillä virtaa saa nopeasti lisää tarpeen tullen.
Ainoa miinus on kuulokkeiden koko, ne ovat hieman suuremmat kuin edellinen malli ja ulkonevat enemmän korvasta. Tämä on häirinnyt erityisesti pipon kanssa käytettäessä, jolloin kuulokkeet tuntuvat liikkuvan paikoiltaan. Ilman pipoa tätä ongelmaa ei ole, vaikka kuulokkeet ovatkin melko ulkonevat.